Räätälöidyt hautausautot


Toimitamme hautausautot toivomustesi mukaisilla varusteilla ja moottorivaihtoehdoilla.

Toimitamme hautausautot toivomustesi mukaisilla varusteilla ja moottorivaihtoehdoilla.

Binz-Hautausautot

Meillä on pitkät perinteet erikoisautojen valmistajana ja myyjänä. Erkki Niskanen aloitti korien räätälöinnin jo vuonna 1975. Auto oli tuolloin Mercedes Benz 220 D korimallia W115, jonka autoharrastajat muistavat pystylamppu mesenä. Siitä alkoi erikoisautojen rakentaminen.

Toivottavasti pojasta polvi paranee. Jo yli 20 vuotta alalla, asiakkaiden kuuntelu ja heidän tarpeidensa toteuttaminen toimivat "punaisena lankana" jokapäiväisessä työnteossa.

Määrätietoinen työ ja ensiluokkaiset tuotteet ovat saavuttaneet vakiintuneen asiakaskunnan ja lähes jokaisessa Suomen kolkassa töitä tehdään Mobile-Starsin kalustolla. Ivalosta Helsinkiin, Joensuusta Kokkolaan. Ja toki niitten välissäkin.

Hautausautojen tuonti ja myynti


Myymme Suomeen ja Baltian maihin perinteikkään Saksalaisen Binzin koritehtaan saattueautoja. Pitkälle toista kymmentä myytyä Binzin saattueautoa kertovat omaa kieltänsä autosta työkaluna. Binz on ainoa korivalmistaja, jolle Mercedes Benz on antanut valtuudet Mercedes Benz -pohjaisten autojen pidennykseen. Tämä tarkoittaa sitä että Binz saa ainoana valmistajana vaatimustenmukaisuustodistuksen korityöhön ja antaa sille myös takuun. Asiakas valitsee uuteen autoonsa materiaalit ja varusteet itse, saaden omiin tarpeisiinsa juurikin täydellisen työkalun.

Hautausautohan on yrittäjän tärkeimpiä työvälineitä ja toisaalta myös käyntikortti yritykselle.

Vuosien kokemus hautausautomarkkinoilta on luonut verkostot ympäri Euroopan ja toimitammekin jatkuvasti myös käytettyjä saattueautoja Saksasta, Italiasta ja Hollannista. Varustamme myös nämä juurikin asiakkaiden toiveiden mukaisesti, mm. pyörivin pikkulavetein, verhoin jne. Moottorin lämmitykset ja talvirenkaat järjestyvät myös niin sovittaessa.

Toimitamme asiakkaillemme koko ajan erilaisia tila- ym. autoja, jotka varustamme hautausautokäyttöön. Niitä toimitamme ostajan toivomusten mukaisilla varusteilla ja moottorivaihtoehdoilla. Niiden hyvänä puolena on tietenkin se, että auton voi 4 vuoden käytön jälkeen muuttaa normaaliksi henkilöautoksi.

Tila-autoratkaisuista suosituin tällä hetkellä on Lancia Voyager, joka tulee meille Saksan markkinoilta. Näissä autoissa on luonnollisesti Euroopan kattavat tehdastakuut. Lisäksi varustamme Mercedeksen malleista: R-sarjaa, GL-sarjaa, uutta V-sarjaa. Sekä myös Volkswagen Caddya.

Pitkäaikainen kokemus ja oma saksalainen henkilökunta takaavat tuomiemme autojen laadun ja siten asiakkaamme ovat poikkeuksetta olleet tyytyväisiä.

Kuvia erilaisista lavetti- ja sisustusratkaisuista löydät Lavetit-sivulta. Myynnissä-sivulta voit tarkistaa, löytyykö varastostamme sinulle sopiva auto.